AVOIN KOHTAAMISPAIKKA KIESI

Palveluyhdistys Kaseva ry:n Avoin kohtaamispaikka Kiesi on paikka Kaarinan keskustassa, jossa on mahdollisuus kohdata ihmisiä, saada mielekästä sisältöä päivään ja kokea onnistumisen iloa. Kiesin toimintaan voit osallistua maksuttomasti ja silloin kun sinulle sopii.

Kiesin toiminta on suunnattu aikuisille. Kävijät ovat pääosin mielenterveyskuntoutujia, mukaan saa kuitenkin tulla kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut. Kävijöiden ja ohjaajien ohjaamia ryhmiä on monenlaisia tai voit vain tulla viettämään aikaa Kiesiin. Käytössäsi on internet, voit lukea lehtiä tai pelata pelejä. Voit itse vaikuttaa toiminnan sisältöön ja retkikohteisiin oman kiinnostuksesi mukaan.

Kiesissä työskentelee kaksi ohjaajaa, joilta saat tukea ja ohjausta sekä halutessasi mahdollisuuden kahdenkeskiseen keskusteluun. Kiesin kävijänä voit nauttia edullisesti lounasta, kahvia ja pientä purtavaa.

Kaiken toiminnan perustana on vapaaehtoisuus, tasa-arvoisuus sekä yhteisöllisyys.

Tervetuloa joukkoon!

MAKSUTTOMUUS
Kiesin toiminta on pääosin maksutonta. Pieniä kustannuksia voi tulla, mikäli haluat esimerkiksi lounastaa tai osallistua retkiin.

MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ
Voit käyttää internetiä, lukea lehtiä, pelata pelejä ja nauttia edullista lounasta ja kahvilatuotteita.

RYHMÄTOIMINTA
Ryhmät ovat pääosin kävijöiden ideoimia ja ohjaamia ryhmiä. Voit vaikuttaa ryhmien sisältöön itse omien kiinnostusten mukaisesti.

OSALLISUUS
Käymällä Kiesissä saat päivääsi rytmiä ja aktivoidut.

VERTAISEN TUKI
Saat tukea ja samalla voit jakaa kokemuksia muiden kanssa.

VAPAAEHTOISUUS
Kaikkeen toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista. Kiesissä sinua tuetaan ja kannustetaan osallistumaan.

YHTEISÖLLISYYS
Kiesissä suunnitellaan ja tehdään asioita yhdessä.

POSITIIVISET KOKEMUKSET
Kiesissä saat positiivista palautetta ja voit kokea toiminnassa onnistumisen iloa.

KOHTAAMISIA
Kiesissä voit tavata ihmisiä ja viettää aikaa toiminnan tai jutustelun merkeissä.

TUKEA JA OHJAUSTA
Kiesissä on kaksi ohjaajaa jotka tukevat ja ohjaavat. Heiltä saat halutessasi aikaa myös henkilökohtaiseen keskusteluun.

RETKITOIMINTA
Voit halutessasi ideoida, ehdottaa kohdetta ja osallistua retkiin omakustanteisesti.

Maanantai 10.12.

Kiesi avoinna klo 10.00-14.30.

Klo 10.00 aamupuuro.

Klo 10.30 yhteishyväryhmä.

Klo 13.00 kertomushetki.

Klo 14.00 frisbeegolf sään salliessa Kaarinan keskuskentällä. Lähtö Kiesiltä klo 13.40.

Tiistai 11.12.

Klo 10.30 kulttuuriklubi: toivemusiikki jouluteemalla.

Klo 13.00 joulukorttiaskartelua.

Keskiviikko 12.12.

Klo 10.00 runoryhmä.

Klo 10.00 aamukävely.

Klo 10.30 sydänyhdistys: infoa D-vitamiinista.

Klo 14.00- 17.00 opiskelijoiden kokkikerho ilmoittautuneille.

Torstai 13.12.

Klo 10.30 turinatuokio.

Klo 13.00 toimintaryhmä: joulukuusen pystytys ja koristelu.

Klo 15.00-16.00 vauhtisähly Piispanlähteen alakoululla.

Perjantai 14.12.

Kiesi suljettu.

Klo 11.00-13.00 puurojuhla Kaarina-talon Kaarina-salissa (ilmoittautuneille).

Maanantai 17.12.

Klo 10.00 aamupuuro.

Klo 10.30 yhteishyväryhmä.

Klo 13.00 kertomushetki.

Klo 14.00 frisbeegolf sään salliessa Kaarinan keskuskentällä. Lähtö Kiesiltä klo 13.40.

Tiistai 18.12.

Klo 10.30 kulttuuriklubi: jouluelokuva.

Klo 13.00 leivontaa Kiesin joulujuhliin.

Klo 15.00-16.00 ryhmänkokoajien joulukahvit Kiesissä.

Keskiviikko 19.12.

Kiesi avoinna klo 10.00-17.00.

Klo 10.00 runoryhmä.

Klo 10.00 aamukävely.

Klo 10.30 aivojumppa.

Klo 13.00 Kiesin joulujuhla: Tanja laulattaa (srk) ja joulupukki vierailee. Pienen tarjoilun vuoksi ilmoittautuminen viim. 13.12.

Torstai 20.12.

Kiesi avoinna klo 10.00-12.30.

Klo 10.30 turinatuokio.

Klo 13.00 lähtö Papinholmaan nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. Tarjolla glögiä ja pientä purtavaa, ilmoittautuminen viim. 13.12.

Perjantai 21.12.

Klo 11.00 kiesituokio ja hyvänjouluntoivotukset.

Klo 12.45 karaoke.

Maanantai 24.12.

Kiesi suljettu (jouluaatto).

Tiistai 25.12.

Kiesi suljettu (joulupäivä).

Keskiviikko 26.12.

Kiesi suljettu (tapaninpäivä).

Torstai 27.12.

Retki Turun kauppahalliin. Treffit ohjaajan kanssa Kaarina-talolla klo 11.00 (p. 0400 874 202).

Kiesi suljettu.

Perjantai 28.12.

Lounasretki Kaarinassa. Treffit ohjaajan kanssa Kaarina-talolla klo 11.00 (p. 0400 874 202).

Kiesi suljettu.

Maanantai 31.12.

Kiesi avoinna klo 10.00-14.00.

Uudenvuoden taikoja ja juhlintaa.

Tiistai 1.1.

Kiesi suljettu (uudenvuodenpäivä).

Keskiviikko 2.1.

Klo 10.30 turinatuokio.

Klo 13.00 suklaabingo.

Torstai 3.1.

Klo 10.30 verrytellään mieltä ja aivoja.

Klo 13.00 lyhytelokuvia/sarjoja.

Perjantai 4.1.

Klo 11.00 kiesituokio.

Klo 13.00 musiikkia.

Liity kuukausiohjelman postituslistalle

YHTEYSTIEDOT

Kiesikatu 8, 20780 Kaarina
puh. 02 243 4120
kohtaamispaikka@kasevakaarina.fi